Sivut

6.6.2013

Luonnonmuoto

Meillä oli muotsikassa ekalla luokalla kurssi, jossa piti suunnitella patterni perustuen luonnonmuotoon. Silloin tuli tutkiskeltua jos jonkin näköisiä muotoja lähipuskissa ja metsissä. Älyttömän mielenkiintoinen kurssi, joka antoi todella uutta katsantokantaa suunnitteluun. Vaan kas, sitä ei enää järjestetä, kun kyseinen legendaarisista legendaarisin lehtori joutui tänä keväänä jättämään rakkaan entisen opinahjoni, kun Lamk leikkaa opettajia säästöjen toivossa. No en ota kantaa siihen sen enempää.

Tällä viikolla olen taas löytänyt itseni puskista pyllistelemästä ihastelemassa ehkä tämän hetken tyypillisntä näkymää tienpientareilla: voikukka, joka on jo kukkinut ja on nyt siemenvaiheessa, herttainen vaalea hahtuvapallero. Kun tarkastelee voikukkaa lähemmin huomaa kuinka kaunis sen symmetrinen pallorakenne on. Pienet siementupsut muodostavat kauniita geometrisia kuvioita ja ovat jokainen juuri oikealla paikallaan.

Tästä kauniista luonnonmuodosta on inspiraation saanut esimerkiksi Ikean suosittu
Maskros (= ruotsia ja tarkoittaa voikukkaa by: Anselmin kielikoulu) lamppu, joka sekin viehättää mun silmääni jotenkin erityisen paljon.

Ajattelin, että tänä kesänä havainnoin taas hieman tarkemmin luonnossa näkyviä merkillisä muotoja ja haen niistä inspiraatiota projekteihini. Katsotaan mitä näistä saan irti.

PS. Onneksi noita voikukkapalloja on tuolla yllin kyllin sillä onhan se kauneudesta huolimatta myös hemmetin hauskaa puhaltaa niitä siemeniä matkaan oikeen urakalla!






5 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja totta tosiaan voikukkapallot on kyllä ihania :)

    VastaaPoista
  2. Aiiiiivan ihanat kuvat! Minäkin pidän hirmusti voikukan siemenpalloista, vaikka ihan surutta revin niitä omasta puutarhasta.
    Oliko se legendaarinen lehtori Kari L.? Meillä oli hänen tuntejaan ekalla, tosi mainio tyyppi...

    VastaaPoista
  3. Mä just tänään takapihalla istuskellessa ihastelin leijailevia voikukan höytyviä ja yritin ottaa kiinni, mutta en saanu :)

    VastaaPoista
  4. Mua harmittaa edelleen, että jostain syystä en päässyt ekalle tunnille ja siksi kasvin valinta tuli tehtyä vähän miten sattuu. Voin meinaan sanoa, että kanervasta oli "hiukka" vaikea piirrellä yksityiskohtia... :) Mutta kurssi oli aivan loistava.

    VastaaPoista